Peruskouluajan pelasin lentopalloa, parhaimmillaan kolmella eri sarjatasolla. Jo tuolloin olin perso makealle, mutta ensimmäisen kerran painoni nousi, kun lopetin lentopallon ja säännöllinen liikunta jäi joksikin aikaa unholaan. Tästä alkoi oikea jojolaihdutuskierre – milloin onnistuin laihtumaan ja milloin taas painoa tuli lisää.
Painonnousuun liittyi usein raskaita elämäntapahtumia. Olen menettänyt parhaan ystäväni yllättäen ja joutunut katsomaan vierestä, kuinka isäni sairastui syöpään ja menehtyi siihen 55-vuotiaana. Myös raskausajat ovat olleet minulle haastavia, sillä kärsin kovasti erilaisista kivuista ja pahoinvoinnista. Tunnesyöminen oli itselleni keskeinen keino pärjätä näiden asioiden kanssa.
Lasten syntymän jälkeen motivaatio saada oma hyvinvointi kohdilleen kasvoi. Halusin ja haluan antaa heille parhaan mahdollisen roolimallin. Ja vaikka luontaisesti asetan muiden hyvinvoinnin omani edelle, huomasin kolmen pienen lapsen äitinä, että niin toistuvasti tekemällä en meinannut jaksaa huolehtia heistä. Olin ylipainoinen, väsynyt ja onneton.
Oli aika asettaa myös oma hyvinvointi prioriteettilistan kärkipäähän. Tiedän hyvin, ettei se aina ole helppoa ja kyllä, se vaatii myös uhrauksia ja suunnitelmallisuutta. Nyt, normaalipainoisena, energisenä ja onnellisena voin vain sanoa, että se vaiva kannattaa nähdä.
Omaan hyvinvointiin panostaminen ei ole itsekästä. Se on todellinen rakkaudenosoitus niin itselle kuin läheisilleni. Olen parempi äiti, vaimo ja ystävä, kun voin itse hyvin.
